tiistai 6. tammikuuta 2015

Kauan, kauan sitten

tehtyjä vaatteita, jotka ovat odottaneet kuvan ottamista pidon ja pesun välillä, eipä ole kukaan ehtinyt kuvia napata.

Nämä tähtihousut ovat jääneet Pikku-Ukolle jo pieneksi, joten kuva on nyt helppo napata. Housut ovat mustaa peruscollegea ja raitaresoria, molemmat Myllymuksuilta, tähdet farkku-silityskalvoa Pikku-Piltistä. Koko jotain 86 varmaankin, muokattu jostain kaavasta yogamaisiksi.


Tähän settiin poika ihastui. Traktorit on ihan hitti! Vaikka epäilin hupparin käytännöllisyyttä, on tämä ollut toimiva päiväkotikäytössäkin. Ja taskut ovat aina plussaa Pikku-Ukon mielestä. Kangas on peruscollegea, resorit Marimekkoa. Taskut on ommeltu kiinnittämällä resori nurjalle. Paita on saanut näköjään käytössä uuden sävyn etumukseensa :/

Punaiset vaatteet ovat olleet hänen mielestään isonsiskon juttu, mutta ilmeisesti taskujen ansiosta nämäkin ovat kelvanneet. Joustofrotee on Marimekolta. Housut näyttävät hassuilta, koska henkari vetää vyötäröä leveämmälle kuin onkaan ja lahkeet ovat kapeat. Koko molemmissa 104, housujen kaava chillax, paidan dinosaur.



Aluspaidaksi hihaton pilvitrikoosta, kuva mustaa silityskalvoa. Kuva oli koottava aika monesta pienestä ja tarkasti leikattavasta osasta, ei kiva. Lopputulos on kyllä ihan kiva ja paita päässyt käyttöönkin, vaikka käyttäjän ensi kommentit eivät mairittelevia olleetkaan. Koko n. 92/98 cm (vaikka 104 koolla tehty).

Siskolle kanssa housut joustofroteesta. Kiva, että kelpasivat, vaikka eivät leggarit olekaan. Lahkeesta tiukat kuitenkin, pepulta löysemmät. Tykkään siitä, että voi käyttää paidan sekä tunikan kanssa. Pultut oikeasti saman mittaiset, KUVA valehtelee. Koko 128 cm, kaava chillax.

Kesää ajatellen kokeilin kaavaa, jota olen kauan jo halunnutkin kokeilla, noiden pussitaskujen takia. Kankaat Viljamin Puodista. Puudeli on ihanan pehmeää ja yksivärinen ihanan napakkaa, ehkäpä kesäksi caprit... Simpukka on kyllä pitänyt tätä jo pitkähihaisen kanssa. Kaavana Fly Catcher, koko 128.


maanantai 5. tammikuuta 2015

Joululahjat


voi varmaankin nyt paljastaa :) Kälyjen ja lankojen pipot onkin jo esitelty

Sisko sai kauan toivomiaan kestositeitä, sekä niille söpön säilytyspussukan, josta ei, kumma kyllä, ole kuvaa.

Päällinen näissä kaikissa PUL, kiinnityksenä
KAM -nepit.









Ihoa vasten on bambuhamppu-collegea, paitsi oranssi on bambufroteeta, joka pysyy pehmoisena pesuissakin. Imuna välissä 2-3 kerrosta samaa samaa collegea ja froteeta kuin ihoa vastenkin.

Kaikki kankaat Myllymuksuilta.

2-vuotiaat  serkut saivat heijastin liivit. Nämä ovat olleet haaveissani toteuttaa jo pitkään ja nyt se inspis sitten tuli.

Enää en ihmettele, miksi tällaiset ovat niin kalliita! Näiden tekemisessä meni paljon aikaa ja heijastin kangaskin on yllättävän tyyristä.

Kissa liivi on tumman violettia fleeceä, joka on ostettu Veljekset Keskiseltä. Kuvassa väri liian tumma, oikeasti ihan kivan värinen.




Sivuilla kuminauhat väljyyttä tuomaan, toisella puolella kuminauhat voi avata, kiinnitys KAM-nepeillä, sattui löytymään vielä samanväriset fleecen kanssa.









Molemmissa liiveissä heijastimet edessä ja takana. Heijastin kangas on ostettu paikallisesta kangas ja ompelukoneliikkeestä PalaRannasta.

Sininen liivi myös fleeceä, ostettu muistaakseni Eurokankaasta, ja kiinnitys niin ikään sointuvilla KAM-nepeillä.
Kuvien ottamisen ja paketoimisen välissä lisäsin
vielä kuminauhan pääntielle, koska näistä tuli aika väljät. Toisaalta, menee sitten kauan.

Meilläkin olisi ollut vientiä näille, Pikku-Ukko ihastui traktoriin ja Simpukka kissaan. Täytyy odotella uutta inspiraatiota...
Ennen heijastinliivejä olin ommellut molemmille serkuille housut, joten laitoin ne samaan pakettiin, kasvuikäisillä kun ei uskalla jättää esim. synttärilahjaksi.

Nämä housut sointuvat saajan syntymäpäivälahjaan, ruskean peruscollegen ostopaikkaa en muista, taskut ovat Noshin trikoota, raitaresori Myllymuksuilta. Housut ovat muokattu hyväksi havaitusta kaavasta.











Vaaleanpunaisen joustofroteen olen ostanut Eurokankaasta, aikoinaan vaippakankaaksi. No, olen siitä yhden (tai korkeintaan kaksi) vaippaa ommella. Raitaresori on niin ikään Myllymuksuilta. Nämä ovat yogapant -tyyliset housut, luulisi menevän pitkään. Sydän on trikoota ja toteutettu alikeompeluna.














Nuorempi kummipoika (5kk) sai isoveljen asun kanssa mätsäävän asun. Noshin puuvillatrikoosta body ja pilvivelourista housut kokoa 74 cm.Kuumailmapallotrikoo ei ihan riittänyt molempiin hihoihin, joten jatkoin mustalla trikoolla.















p.s. olisi joskus kiva nähdä näitä käytössä :)

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Pipo päähän pakkasella

Jouluisissa merkeissä tämän vuoden ensimmäinen bloggaus. Viime vuonna suvun aikuiset (mieheni ja minun sisarukset puolisoineen) saivat lahjaksi lapaset, tänä vuonna pipot, osa sopii yhdessä käytettäväksi.

Miehet saivat Noshin kaavalla tehdyt lippapipot, Autokorjaamo- ja raitakangas joustofroteeta, autokorjaamossa sisus luonnonvalkoista trikoota ja raidallinen kaksinkertaista joustofroteeta. Kesämieskekkonen ja Pohojalaaset trikoota, vuorena luonnonvalkoinen trikoo. Kokona XL. ja naiset ruttupipon.







Naiset saivat Ruttupipot, kaikki kaksinkertaista velouria, koristeena puuvillapitsiä ja nappi. Tämä on Modan kaava ja koko M.











Joulun jälkeen innostuin ompelemaan tonttulakkeja, kun sellaisiin NIIN sopivaa kangasta löysin juuri enne joulua, kun käytiin Toivolan Vanhalla Pihalla Jyväskylässä, kannattaa muuten poiketa! Jouluisissa tunnelmissa oli Pienen Hattutehtaan Laura myymässä näitä joustofroteita, joista pienet tontut (ja ehkä vähän isommatkin) pääsevät nauttimaan ensi jouluna. Ovat kyllä söpöjä! Ja jälleen kerran livenä paljon ihanampia kuin verkkokaupan sivuilla...