lauantai 24. syyskuuta 2016

Kesätunnelmaa

Koska oli intoa, tein ensi kesäksi muutaman paidan. Tai siis voishan niitä nytkin jo käyttää, mutta ovat hieman isoja vielä :)

Örkkikangasta oli pieni palanen vain, joten jatkoin punaisella, edestä helmaa ja takaa niskasta. Poika tykkäsi kovasti. Helmassa resori, jotta neulekangas pysyisi menossa mukana. Voihan tätä jo alupaitana käyttää, on vaan pitkää mallia ("no, eipähän selkä palellu", ajattelee käytännöllinen äiti).

Sain kaverilta dinosauruskangasta palasen. Tein siitä kaksikin paitaa, samanlaiset vieläpä. Varastoista löytyi samansävyistä vihreää, joten kaikki muut paitsi etukappale sitä. Pikku-Ukko tykkäsi ja omasta mielestänikin tuli kiva, kiitos kankaasta Anne! Ensi kesää täytyy näidenkin kanssa odotella, sillä koko 122 on vielä iso. 

Housuista oli jopa pientä pulaa, joten trikoopöksyt päiväkotikäyttöön. Kangas on Sashopin BOO kangasta, eikä yhtään liian pelottavaa kuulemma. Koska kangas on väritykseltään ja aiheeltaan synkkä, halusin hieman "kikkailla". Ompelin sivusaumoihin sekä haarasaumoihin peitetikkiompeleen koristeeksi, samoin vyötärölle ja lahkeisiin. Resorit ja taskut vihreää. Eikä housut pelota enää äitiäkään :).

Tässäpä vielä yksi postaamatta jäänyt mekkonen, koko n. 104. Kangas joustamatonta puuvillatrikoota. Tämä matkusti Etelä-Suomeen.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Käyttöön vaan




Lahjaksi ja omalle porukalle

Super Mario paita 6-vuotiaalle lasten serkulle. Saaja tykkäsi, kuten myös veljeni :) Eikä ollut koko 128 yhtään liian iso saajalleen. Kangasta on kuitenkin niin pieni pala, että ei tule ison äijän paitaa siitä :D, ehkäpä joku pienempi juttu kuitenkin. Tässä takakappale myös pallo-kangasta.

Tyttärelle kouluun pitkähihainen, kangas ostettu aikoja sitten Mussukoilta ja nyt jo sain aikaiseksi ommella. 
 

Kaveriksi tunikalle leggarit. Kuvassa värit vääristyy, on siis samaa kangasta kuin paidan hihoissa.

Välillä jotain muutakin kuin pinkkiä. Paita hieman pidempi, pituutta voi säätää resorin avulla, muuten ei mitään "kikkailuja tässä". Muffinit -kangas ostettu Sashopista ja on ihanan pehmeää! 

Tein leggarit myös kärsivällisesti vuoroaan odotelleesta Noshin pallotrikoosta. Leggarit ovat edelleen ne mieleisimmät housut. Ne ovatkin käytännölliset näin syksyllä kun kelit vaihtelevat, Leggarit mahtuu hyvin ulkohousujen alle. Onneksi tokaluokkalainen niitä vielä käyttää!

Ryhmä Hau on nyt IN! Joten, pieni pala kangasta ja toivetta toteuttamaan. Kokoa paidalla n. 110. Kaava on hieman ihmeellinen, leveä ja lyhyt. Hihat reilut haban kohdalta, mutta ranteesta tiukat. Resori helmassa, jotta sain kankaan riittämään. Poika tykkää yöpaitana, minä tykkäisin muutenkin... 

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kesä jatkuu

Äitienpäivälahjaksi tein Mummulle ja Mummille käännettävät kauppakassit.

Kankaaksi valikoitui värikäs kukkakangas ja toiselle puolelle raikasta raitaa. 

Perhoset toteutettiin netissä bongaamani ohjeen mukaan: 
Erilliselle kankaalle painettiin lasten jalkojen kuvat, ensin oikea ja viereen vasen, jotta jalasta muodostui perhonen. Lapset koristelivat siivet sekä vartalon. Lopuksi kangas leikattiin muotoonsa ja minä ompelin ne kiinni kasseihin.

Mummin kassissa oleva Simpukan perhonen:
 Pikku-Ukon perhonen:

Mummun kassin Simpukan perhonen:
ja Pikku-Ukon perhonen

Tämä jalka-perhonen on minusta ihana idea, jota voi toteuttaa moneen eri paikkaan.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Yhtä juhlaa

tuntuu kesä olevan, mutta mikäs sen mukavampaa kuin hyvä seura ja herkuttelu!

Sukulaistyttö täytti 7-vuotta ja toiveena oli t-paita, lempiväri tietenkin pinkki :) Olin iskenyt silmäni tähän ihanaakin ihanampaan jäätelö-trikooseen ja onneksi sitä vielä hieman sain! Suuri kiitos Katille Mussuikoilta jälleen kerran hyvästä palvelusta!
Keskimmäisessä jäätelötötterössä on hieman blig-bling strösseleitä, kaupan päälle.


Samasta kankaasta tein 4-vuotiaalle lasten serkulle synttärimekon niin ikään. Tämä on nähty jo käytössä ja oli juurikin passeli, kesti hieman hurjempaakin juhlintaa mm. trampalla.

Nämä shortsit menivät Pikku-Ukon kavereille, synttärilahjaksi jo tammikuussa. Mutta koska nyt vasta on kesä ja housuille käyttöä, esiteltäköön ne nyt:

Molemmat pöksyt kokoa n. 104, hieman väljä malli, sellainen kuin Pikku-Ukko itsekin tykkää. Raitaisissa housuissa kankaana neuletta, jossa epätasainen pinta, ruudulliset housut joustofroteeta.
 Ja arvatkaapä mitä, myös Pikku-Ukko osallistui näiden housujen suunnitteluun, valitsi kankaat ja sanoi kummat housut tulee kummallekin :) On se niin ihanaa kun on osallistuvat lapset.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kesä tuli...

...taas äkkiarvaamatta ja näyttää siltä, että myös loppuu lyhyeen. Tarpeeksi lämmintä ei ole vieläkään!
Mutta juhlittu kuitenkin on! 

Koulun kevätjuhlaan tein Simpukalle mekon marimekon ihanasta pisaroi-trikoosta. Mekkoa on tarkoitus käyttää tämä kesä ahkerasti, sen verran lyhyt siitä tuli :) Mutta ihanan kevyt helteisiin. 

Mekon suunnitteluun osallistui Simpukkakin, pukeutuminen alkaa olla melko tarkkaa nykyään. Yläosa leikattu hihattoman topin mallilla ja sitä lyhennetty. Helma kellotettiin kankaan riittävyyden mukaan.


Takaa mekon helma on pidempi kuin edestä ja takana on myös "the juju", eli rusetti. Kengät löytyivät kirppikseltä, ihanat, juuri asuun sopivat, toki epäkäytännöllisen korkeat, kuten asiaan kuuluu ;)