tiistai 29. joulukuuta 2015

Joululahjat

Suurin osa lahjoista tehtiin itse. Tänä vuonna listalla olivat paidat, tähdet sekä toalettipussukat.

Tässäpä siis saldoa:

Serkkuni lapsille tein paidat, onkipoika trikoo Ainolasta, Käpy trikoo Katin Mussukoilta, bambi applikaatio velourista (ehkäpä en taas applikoi hetkeen).



Veljen lapsien paitoihin kankaat Ikasyrilta (Himskatti) ja kummitytön "tyynyliinapaitaan" Marimekolta. Veljenpojan paitaan kokeilin ensimmäistä kertaa kokeilin napinläpihalkiota,iik.
 

Ison Ukon Siskon pojille Mussukoiden musikanteista paidat, isommalle huppari ja kummipojalle kravattipaita (kravattineulalla).





















Ison Ukon toisen Siskon lapsille kankaat Ainolasta (sydänystävät joustocollege) ja Sashopista (jalkapallot trikoo). Kummipojan hupparin college on ostettu osaksi Myllymuksuilta ja osaksi jostain muualta.


Pussukoita saivat tänä vuonna minun ja Ison Ukon sisarukset puolisoineen, kuin myös Simpukan opettaja sekä iltapäiväkerhon ohjaajat, kaikista ei tietenkään kuvaa :)



Ystävät ja naapurit saivat tänä vuonna puuvillakankaista ommeltuja tähtiä, kaava Noshilta. Kuvassa ei kaikki. Aikeissa tehdä näitä lisää, myös trikoosta. Iso Ukko ja Simpukka osallistuivat täytäämiseen, koska inhoan täyttämistä!



lauantai 14. marraskuuta 2015

Peruspaitaa

Kohti ensimmäistä luokkaa ja päiväkotia

Aina on tarvetta yksinkertaiselle arkivaatteelle. Onneksi nykyään kuoseja ja värejä on vaikka muille jakaa, joten itse kaava voi olla hyvin yksinkertainen. 

Olen monessa asiassa myöhäisherännäinen, ihastun johonkin kuosiin vasta kun se on jo poistunut markkinoilta. Niin kävi tämän "Kiukkupylly" -kankaan kanssa, onneksi sain ostettua kangaspalan FB:n ryhmästä. 

Kiukkis kangas riitti juuri ja juuri molemmille muksuille pitkähihaisiksi, 
Pikku-Ukolle koossa 98/104 ja Simpukalle koossa 134. 
Tämä on niin ihana retroinen kangas ja sopii minusta juuri perusvaatteeseen, jossa kangas on pääosasssa. Molemmat kaavat raglanhihaisia, kaavat jostain Ottobresta varmaankin :)

Simpukalle Noshin pallokankaan jämistä paita. Suunnittelin tätä käytettäväksi joko palloleggareiden tai pääkalloleggareiden kanssa, mutta meneepä tämä minkä kanssa vaan. Vaaleanpunainen trikoo Mussukoilta ja applikaatiot Sashopin pääkallotrikoosta, Simpukan itsensä sommittelemana. "Erikoisuutena" tasku helman saumassa.
Kaavana tässä on Suuri Käsityö lehden Noshin pitkähihainen paita koossa 140 ilman saumanvaroja. Koko ajan täytyy uusia kaavoja etsiä, niin ne minun pienet kasvavat...

Tämä ihana pääkallo paita pääsi myös heti käyttöön. Tämä oli aika leveää ja lyhyttä mallia, mutta ei tuntunut haittaavan Simpukkaa. Sopii yllättävän hyvin minkälaisen alaosan kanssa vaan, Lempparit kuitenkin pääkalloleggarit :)

Pitkähihaisten alla on hyvä olla talvella jotain, tällaiset hihattomat tein molemmille. Tämä digirint -kangas on niin pirteä, ei pahitteeksi talvellakaan :) Kangas Kangaskapinasta.
Molemmissa edessä kuvio trikoo ja takana yksivärinen. Itselleni varasin pätkän myös tätä herkkua kangasta.

Pikku-Ukko sai myös pääkallopaidan, näistä iloisista Mussukoiden merirosvopääkalloista. Paksua hyvin joustavaa kangasta, aivan ihanaa. Ja Pikku-Ukon suosikkia, näitä täytyi tehdä useampi. Tässä kaavana joku 104 pitkähihainen, luultavasti Ottobresta.
Tämä raglanhihaisena, saumoissa peittariompeleet. 
Kangasta jäi vielä, joten siitä t-paita vähän "jatkettuna" toisella trikoolla :)

Lokakuussa matkasimme taas syntymäpäiville ja joulukin on tulossa, 
joten Tiinan Tehtaassa riittää puuhaa :)
Kummipojan veli täytti 3 vuotta, onnea vielä hänelle. Hän on autofani, joten kangas tietenkin teemaan sopien:
a
Ja tietenkin kummipojalle piti viedä tuliaisia myös:




keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Tavallista taaperrusta

Housuja tein myös, neidillä oli kesän jäljiltä aika monista leggareista polvilla reikä. Chillax 128 tai 134 kaavalla ovat nämä. Kangas jo lopettaneesta liikkeestä ostettua lycracollegea, eli joustocollegea. Poikkeuksellisesti tein taskut kuten ohjeessa :) 

Koska leggarit vaan on niin IHANAT, ei niitä ole koskaan liikaa. Simpukalle Pikku Piltin ihanasta kankaasta, resorilla hieman jatketut leggarit.

Ja ne (seuraavan postauksen) "kuuluisat" pääkalloleggarit... Valitettavasti Sashopin musta kangas haalistui jo esipesussa, mutta miellyttävä, pehmoinen kangas ja PALJON käytetyt.

Koossa 104 tein chillaxit myös. Näissä on kiva unisex malli, sopivan leggarimainen tytölle, mutta ei kuitenkaan liian leggarimainen pojalle. Kangas joustocollegea kivijalkaliikkeestä ja taskut samalla tyylillä kuin siskonkin housuissa. 

Toiset samanlaiset tein Kangaskapinan sinapinkeltaisesta joustocollegesta, jouduin pulttuja jatkamaan resorilla, mutta itse asiassahan se sopii hyvin :). Raitainen resori Myllymuksuilta.

Pikku-Ukko ei tykkää "Fankuista, kun ne päällä ei voi leikkiä", joten nämä on ihan parhaat. Kapeat lahkeet on helpot talvella toisen housujen alla ja varrellisessa kengässä.

Toiset housut, mitkä Pikku-Ukko kelpuuttaa ovat "pitkä resori -housut", tällä kertaa yogapantsien muodossa. Äitikin tykkää tästä mallista. Alle mahtuu kalsarit / sukkahousut ja pultut pysyy paikallaan. Tämä ihana keltainen joustofrotee on FB ryhmästä ostettu. Sitä jäi vielä vähän, Saas nähdä tulisiko siitä Simpukalle hame...

Sitten on vielä nk. ufo-laatikosta löytyneet housut. Olen aikoinaan meinannut tehdä nämä Simpukalle (varmaan joku 5 vuotta sitten), mutta oli jäänyt resorista kiinni. Vieläkin näistä puuttuu vyötärökuminauha, mutta ovat jo vaatekaapissa kuitenkin :D. Kangas on ostettu Kestovaippakaupasta ja on ihanan pehmeää velouria. Varmasti lämpöiset pöksyt, viimeinkin :)

Jontikka -housuja en ollutkaan tänne laittanut, vaikka ne ovat valmistuneet jo kesäksi. Tässäkin kaavana chillax, kankaana joustofrotee. Pulttuja jatkettu resorilla. Ai että oikean sävyisen resorin löytäminen on joskus vaikeaa!
 Kohdistukset onnistuneet hyvin, kerrankin!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Juhlintaa

Kovasti on ollut juhlia kesällä. Niin on pitänyt ommella ja syödä kakkua, ettei ole blogia ehtinyt päivittää :)

Tässä muutamia lahjaksi vietyjä juttuja:

Eskari päättyi ja Simpukka halusi muistaa Opea ja Apu-Opea jotenkin. Yhdessä suunnittelimme Toalet -pussukat heille. Simpukan idea sydän ja nimikirjain, jotka teimme silityskalvosta. Materiaalina kierrätys farkkua ja sisällä puuvillaa. Koko vetoketjun mukaan. Kuvassa sisällä Simpukan askartelemat kortit.

Iso-Ukon serkku valmistui ammattiin, hänellekin vietiin Toalet-pussukka, johon johon ostin sisälle suomalaista kosmetiikkaa :) Tässä materiaaleina reikäpuuvillaa ja sisällä hennon vaaleanpunainen puuvilla. Vetoketju reunustettu pitsillä, joka on puuvilla väristä, joten ei erotu kovin hyvin kuvassa.


Simpukka vei eskari-kaverilleen syntymäpäivä lahjaksi hameen. Olikin tosi vaikea miettiä minkalaisen tekisin. Tyttö on prinsessa ja tykkää vaaleanpunaisesta. Juuri sopiva palanen Noshin joustocollegea olikin varastossa ja siitä sitten vapaasti saksimaan. Tottakai liehuvaa helmaa tavoitellen :) Saumoissa ja helmassa joustavaa terenauhaa.
Applikaationa Pinkie Pie, kuvaaja ei oikein ole osannut kohdistaa.

Lasten serkku-likka sai 3-vuotispäiväksi mekon. Kangas on puuvilla trikoota ja kaavana Noshin liivimekko Suuri Käsityö -lehdestä 5-6/2015 koossa 104. Ommellessa sovelsin hieman, koska en ymmärtänyt ohjetta täysin, eivätkä materiaalitkaan olleet täysin samat kuin ohjeessa.
Taakse tuli vetoketju, johon ompelin koristeeksi pitsin ja helmaan kuminauha. Tästä tuli aikas raikas kokonaisuus :)

Serkkupojalle vietiin harrastusta kuvaava paita. Tätäkin, kuten mekonkin, kangasta olen FB-ryhmästä ostanut pienen palan. Koko paidassa n. 134, kaavaa en muista enää.
Samasta kankaasta tuli kaksi samalaista pipoa. Toinen jäi Pikku-Ukolle ja toinen meni 3-vuotislahjaksi Pikku-Ukon kaverille.


Kummityttö täytti 9-vuotta!!! Hän sai mieltymystensä mukaan pääkalloja (HUI?!). Tämä on myös tehty Suuri Käsityölehden Noshin kaavalla, koko on 152, niin on jo iso kulta meillä <3. Tämän kankaan olen ostanut muistaakseni Kangasunelmia verkkokaupasta viime keväänä. Tämä kangas on kyllä hyvän oloista.
Takana on pitsivetoketju Pienestä hattutehtaasta. Takakappaleessa toista kangasta vähän piristämässä kuviota. Helmassa kuminauha kujassa. Tykkään liivimekoista, kun niitä voi käyttää ympäri vuoden!

Nyt syksymmällä oli Simpukan luokkakaverin synttärit. Niinpä 7-vuotiaalle paketoitiin Sasopista ostetusta kankaasta tehty toppi. Kanttasin valkoisella resorilla ja se raikastikin tummaa kangasta kivasti.

Toiselle luokkakaverille suunniteltiin taan Simpukan kanssa yhdessä juhlakalulle sopiva vaate. Simpukka valitsi kaavaksi boleron ja materiaaleiksi joustavan pitsikankaan ja trikoon. Varsinaista kaavaa tähän ei ollut, mallailin pitkähihaisen paidan kaavasta.
Nauhat on letitettu boleron kankaista. Tällainen pitäisi tehdä kuulemma Simpukallekin :). Mutta mielellään, bolero on kanssa kiva niin arkeen kuin juhlaankin!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Kesäsynttäreille


Simpukan luokkakavereilla ollut synttäreitä tässä kevään aikana. Esiluokkalainen poika täytti 7 vuotta ja tietenkin jotain kesäistä piti ommella. Simpukka valitsi kangasvarastoista (kuulemma) pojan näköisen kankaan. Kangas onkin mukavan pirtsakka.


Tähän kokeilin peitetikkikonetta ensimmäistä kertaa neljällä langalla. Tikistä tulikin nättiä, ehdottomasti kokeilen uudelleen. Täytyy vaan muistaa ostaa saumurilankoja enemmän, niin ei tarvitse aina vaihtaa saumurin kanssa (en tykkää lankojen vaihdosta yhtään!!!) 


Seuraavaksi kutsu tuli Little Pet Shopeista tykkäävän tytön 7 -vuotissynttäreille. Eikun nettiin tutkailemaan, että mikä se sellainen LPS apina oikeen onkaan. No onneksi kuva löytyi (tai luulisin, että samasta hahmosta kyse) ja applikoin sen tunikaan. Simpikka valitsi silmiin sointuvat resorit. Ja tässä oli kyllä aika kova homma, mutta lopputulos oli omaan silmään hyvä.

 
 

6-vuotissynttäreitä päästiin juhlimaan kauniissa säässä, kovin oli juhlijat sievissä mekoissa. Juhlakalulle vietiin kierrätyskankaasta tehty mekko ja Simpukka sai omansa myös. Tässä kaavassa (sk 2009)  on se hyvä /puoli, että sopii sekä joustavalle, että joustamattomalle kankaalle. Koko on 122, 6-vuotiaalle kavennettuna ja Simpukalle kaavan mukaan, vielä mahtuu, vaikka käyttääkin muuten kokoa 134. Simpikan mekko on tuollaista valmiiksi rypyssä olevaa puuvillaa, hyvin tuntuu pesussa kestävän, ei tarvitse silittää (joo-o, on jo käytetty :) )