lauantai 10. lokakuuta 2015

Juhlintaa

Kovasti on ollut juhlia kesällä. Niin on pitänyt ommella ja syödä kakkua, ettei ole blogia ehtinyt päivittää :)

Tässä muutamia lahjaksi vietyjä juttuja:

Eskari päättyi ja Simpukka halusi muistaa Opea ja Apu-Opea jotenkin. Yhdessä suunnittelimme Toalet -pussukat heille. Simpukan idea sydän ja nimikirjain, jotka teimme silityskalvosta. Materiaalina kierrätys farkkua ja sisällä puuvillaa. Koko vetoketjun mukaan. Kuvassa sisällä Simpukan askartelemat kortit.

Iso-Ukon serkku valmistui ammattiin, hänellekin vietiin Toalet-pussukka, johon johon ostin sisälle suomalaista kosmetiikkaa :) Tässä materiaaleina reikäpuuvillaa ja sisällä hennon vaaleanpunainen puuvilla. Vetoketju reunustettu pitsillä, joka on puuvilla väristä, joten ei erotu kovin hyvin kuvassa.


Simpukka vei eskari-kaverilleen syntymäpäivä lahjaksi hameen. Olikin tosi vaikea miettiä minkalaisen tekisin. Tyttö on prinsessa ja tykkää vaaleanpunaisesta. Juuri sopiva palanen Noshin joustocollegea olikin varastossa ja siitä sitten vapaasti saksimaan. Tottakai liehuvaa helmaa tavoitellen :) Saumoissa ja helmassa joustavaa terenauhaa.
Applikaationa Pinkie Pie, kuvaaja ei oikein ole osannut kohdistaa.

Lasten serkku-likka sai 3-vuotispäiväksi mekon. Kangas on puuvilla trikoota ja kaavana Noshin liivimekko Suuri Käsityö -lehdestä 5-6/2015 koossa 104. Ommellessa sovelsin hieman, koska en ymmärtänyt ohjetta täysin, eivätkä materiaalitkaan olleet täysin samat kuin ohjeessa.
Taakse tuli vetoketju, johon ompelin koristeeksi pitsin ja helmaan kuminauha. Tästä tuli aikas raikas kokonaisuus :)

Serkkupojalle vietiin harrastusta kuvaava paita. Tätäkin, kuten mekonkin, kangasta olen FB-ryhmästä ostanut pienen palan. Koko paidassa n. 134, kaavaa en muista enää.
Samasta kankaasta tuli kaksi samalaista pipoa. Toinen jäi Pikku-Ukolle ja toinen meni 3-vuotislahjaksi Pikku-Ukon kaverille.


Kummityttö täytti 9-vuotta!!! Hän sai mieltymystensä mukaan pääkalloja (HUI?!). Tämä on myös tehty Suuri Käsityölehden Noshin kaavalla, koko on 152, niin on jo iso kulta meillä <3. Tämän kankaan olen ostanut muistaakseni Kangasunelmia verkkokaupasta viime keväänä. Tämä kangas on kyllä hyvän oloista.
Takana on pitsivetoketju Pienestä hattutehtaasta. Takakappaleessa toista kangasta vähän piristämässä kuviota. Helmassa kuminauha kujassa. Tykkään liivimekoista, kun niitä voi käyttää ympäri vuoden!

Nyt syksymmällä oli Simpukan luokkakaverin synttärit. Niinpä 7-vuotiaalle paketoitiin Sasopista ostetusta kankaasta tehty toppi. Kanttasin valkoisella resorilla ja se raikastikin tummaa kangasta kivasti.

Toiselle luokkakaverille suunniteltiin taan Simpukan kanssa yhdessä juhlakalulle sopiva vaate. Simpukka valitsi kaavaksi boleron ja materiaaleiksi joustavan pitsikankaan ja trikoon. Varsinaista kaavaa tähän ei ollut, mallailin pitkähihaisen paidan kaavasta.
Nauhat on letitettu boleron kankaista. Tällainen pitäisi tehdä kuulemma Simpukallekin :). Mutta mielellään, bolero on kanssa kiva niin arkeen kuin juhlaankin!