sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tuhkimotarina ja ARVONTA

Löysin Suureta Käsityölehdestä 9/2014 ihanat housujen kaavat, juuri sellaiset "raappahousujen" tyyliset haaremit, joita olen etsinyt jo jonkin aikaa. Heti oli pakko kokeilla. Ukko käyttää kokoa n. 92, joten tein 98. Ja ihan JÄRKYTTÄVÄN isothan niistä tuli (toki lahkeeseen livahti epähuomiossa 10 cm ylimääräistä, mutta kuitenkin), meni kaksinkerroin päälle.

Seuraavaksi teinkin sitten koossa 86, ja ne ovat vallan passelit, eivät toki liian tiukat kuitenkaan. Aivan järkyttävän ihanat, jos ulkonäköön tuijotetaan. Ja "komeet taskut", kuten Pikku-Ukko totesi.



Kankaat ovat "alltime" -inhokit, meleerattu harmaa ja sinapin värinen college, suoraan jostain 90-luvulta. Mutta, kuinka ollakaan, ei pössömmät näin pökinä, vai mitä?!

Harmaisiin housuihin kangas kirpputorilta, lähes ilmaiseksi. Pala oli pieni, mutta riitti juuri tähän rojektiin. Resorit molemmat Myllymuksuilta.

ARVONTA OSIO:
Sinapin väristen housujen kangas onkin sitten tarina erikseen. Se on kokenut (melkein kirjaimellisestikin) tuhkimotarinan, mutta minkä, sen saat sinä kertoa! Sillä ihan huomaamattani blogini on täyttänyt yhden vuoden ja sen kunniaksi toteutetaan arvonta, osallistu jättämällä kommentti. Voit osallistua joko yhdellä tai kahdella arvalla.


Toimi näin:

Saat yhden arvan:
Jätä kommentti, jossa kerrot mikä sinapinväristen housujen alkuperä/tarina on

Saat kaksi arpaa:
Jätä kommentti, jossa kerrot mikä sinapinväristen housujen alkuperä/tarina on. Olet / liityt kilpailun aikana lukijakseni

Kaikki kommentit osallistuvat arvontaan, ilmoita kommentissani monellako arvalla olet mukana. Osallistumisaikaa tämän kuun loppuun, eli 30.9.2014.

p.s. Äiti ei saa osallistua :), mutta tämä EI ole vihje muille

torstai 11. syyskuuta 2014

Syksyä

Syksy tuli ja niin saapui into ommella myös. Simpukka aloitti eskarin, joten hänelle jo jonkin aikaa sitten ostamani kangaspala Hamstereista muotoutui tunikaksi. Numerokangas siis Kangashamsterit FB-ryhmästä ja hyvin sointuva trikoo Nansolta. Koska numerokangasta oli sen verran vähän, ettei riittänyt koko tunikaan, on takakappale myös yksiväristä. Kaava oma sovellus hyväksihavaitusta peruspaidasta. Pääntie (ja kietaisu), sekä hihansuut ja helma kantattu joustavalla tereellä, jonka löysin kirppikseltä. Tosi magee paita, käytetty ja pesty jo kovasti, eikä vielä näy nuhjaantumista, se on kiva!

 
Noshilla on 5 -vuotissynttärit ja sen vuoksi kankaita alessa. Vaikka totuudennimissä, olin iskenyt silmäni tähän krokoon jo aiemmin. Nyt sitä siis tilattiin, vaikka se ei alessa ollutkaan :) Samasta paikasta raitatrikoo, sopii niin hyvin tuon krokon kaveriksi. Nämä kaksi paitaa ovat molemmat Pikku-Ukolle, toisessa hieman kasvunvaraa ja toinen on nyt justiinsa käytettäväki. Krokokankaasta ei jäänyt kuin suikaletta jäljelle, hyvin käytetty 50 cm,

Toisessa paidassa takakappale ja hihat raitakankaasta, kokeilin ekaa kertaa tuplahihoja ja ne on ihan aidot. Ei ollut ollenkaan hankala ommella, tein ensin hihat valmiiksi ja istutun ne sitten yhtäaikaa valmiiseen paitaan. Toisessa kanttaus pääntiessä ja hihansuu"resorit" raitakankaasta, oli niin joustavaa, että oli helppo tehdä. Hihat ommeltu Kiikerin maailman ohjeella, oli kyllä näppärää.

Näistä tuli kyllä aivan ihanat!

p.s. kuvaamatta on kesän aikana tehtyjä tuotoksia, kokakohan ne kerkiäisi tänne laittaa...