perjantai 20. syyskuuta 2013

Tiina on niin onnellinen...

... koska ompelukone ja saumuri käväisivät huollossa! Olisi ehkä kannattanut käyttää aikaisemminkin, koska nyt ne toimivat kuin rasvattu ;) saumurikin on niin hiljainen ja tikki tasaista, ai että!!!

Pelkäsin palautetta, koska koneet ovat vanhoja, mutta molemmat ovatkin todella hyvässä kunnossa. Vanhuudesta on jotain hyötyäkin, saumuri on kuulemma niin vanha, että on jopa ajalta, jolloin tehtiin koneet kunnolla ja metalliosista. Kiitos myös Mummulle ja Isälle, jotka aikoinaan ovat kunnon koneet ostaneet!

Syy, miksi koneet nyt vihdoin pääsivät huoltoon, on tuleva ompelumaratooni. Päätin, etten ompele ennen sitä mitään, vaan leikkaan kaavat ja kankaat valmiiksi, mutta PAKKOhan uudistuneita koneita oli kokeilla. Näistä tulee postaukset myöhemmin, koska molemmat "testit" tulivat niin akuuttiin tarpeeseen, että ovat tällä hetkellä narulla kuivamassa (miksi aina sataa, eihän ne pihalla kuivu?!).

Laitan kuitenkin tässä muutaman kesän mittaan tehdyn lahjan:

Tämä huppari lähti jalkapalloilevalle eskarilaiselle syntymäpäivälahjaksi. Joustofrotee tilattu Pehemiältä, aplikaation velour/joustofrotee tilkut varastosta, jalkapallon malli netistä.

Tämä nimikkopipo on jo keväällä lahjaksi annettu. Valitettavasti ei pikkumiehen synttäreille päästy. Tämä trikoo Keskiseltä.


 Rakas kummityttö aloitti jo koulun! Synttärilahjaksi kelpuutettiin vielä vaatteita tärkeälle "Emppi" -nukelle. Tässä kuvassa poseeraa kyllä oman tytön "Elvi" -vauva. Kangas on tyttöjen Mummolta saatua villakangasta ja vuori oman varaston puuvillaa.

 
Kummitytölle lähti myös pipo ja kauluri. Ihana heppakangas sekä kaulurin toisella puolella oleva puna-valkoinen pilkkukangas ovat paikallisesta kangaskaupasta. kauluri kiinnitetaan tarranauhalla, joten on turvallinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti